Talomme sijaitsee Kainuussa peltojen, metsän ja niittyjen keskellä, lähellä Oulujärveä ja omaan rannanpoukamaan onkin matkaa vaivaiset 200 metriä, jossa on hyvä kuumina kesäpäivän käydä vilvoittelemassa sekä talvisin juoksennella jäällä.
Lähimpään naapuriin on noin 400 metriä matkaa ja naapurissamme onkin lehmiä ja lampaita, joita koiramme käyvätkin usein hätyyttelemässä - tietysti itse isännän luvalla! Muita taloja täällä ei olekaan, mitä nyt pari kesämökkiläistä viettävät aina kesäisin ja syksyisin joitain viikonloppuja tällä lähettyvillä.
Lähimpään kauppaan on matkaa 6 kilometriä, mutta mikäli haluan asioida tärkeimmissä asioissa niin on matkaa taitettavana sellaiset 30 kilometriä.
Kennelrakennus on yksikerroksinen, josta löytyy kaksi makuuhuonetta, työhuone, olohuone + keittiö, suihku + sauna, WC sekä yksi huone, jossa tällä hetkellä säilytän kaikkea mikä ei muualle kuulu, mutta sen saa tarvittaessa pieneksi makuuhuoneeksi.
Tarkemmin selitettynä, kun saavut pihaan niin näet punaisen talon. Sinne sisääsi astuessa jätät kenkäsi ja takkisi pieneen eteiseen, jossa lojuu niin kenkiä kuin koirien hihnoja ja lelujakin. Eteisestä pääset olohuoneeseen, josta näet samalla keittiöön. Olohuoneesta jatketaan päämakuuhuoneeseen, jossa vallitsee täysi sekasorto. Palattessa takaisin eteiseen pienen käytävän päässä on WC, toinen makuuhuone, työhuoneeni sekä tämä tavarahuone. Lisäksi WC:n vierestä pääsee suihku- ja saunatiloihin.
Lisäksi pihallamme sijaitsee rakennus, jossa on kaikki koirille kuuluvat isommat tarvikkeet. Siellä on tällä hetkellä kaksi koirien nukkumapaikkaa, josta on reitti ulos häkkiin. Tällä hetkellä ne tosin eivät ole käytössä, kun vielä ei metsästyskoiraa taloon ole tullut, mutta eiköhän nekin joskus käyttöön tule. Olen kuitenkin käyttänyt isompaa nukkumapaikkaa pennutuksen yhteydessä, sillä siellä emällä ja pennuilla on oma rauha ja emä saa itse käydä silloin kun haluaa ulkoilemassa eikä muut ole häiritsemässä.
Omaa pihaa löytyy myöskin riittämiin, tosin puutarhurit voisivat saada jonkin sortin sydänkohtauksen, kun saapuvat meille. Piha ei ole loistokkaassa kunnossa, koirat juoksentelevat ympäri pihaa joka päivä, joten ruoho lentää. Yhden pienen kukkapenkin olen tehnyt ja sitä yrittänyt huolella hoitaa, mutta aina jokin ihmeellinen termiitti iskee niihin ja kukista on jäljellä enää varsi. Puita kuitenkin löytyy pihasta eli ei tämä tontti nyt aivan niin tyhjä ole! Puut saavat olla rauhassa meidän nelijalkaisilta termiiteiltä, joten ennemmin istutan puita kuin kukkia. Ehkä meilläkin joku kesäpäivä on kaunis ja virheetön nurmikko, mutta siihen menee varmasti tovi, joten tällä hetkellä saamme tyytyä auringon kellastuttamiin paikkoihin ja osittain myös hieman mutaisaan pihaan.
Hulttion aloitti taipaleensa marraskuussa 2006 nimellä Elite's, mutta koska löytyi IRL-kennel, jolla oli melkein samanlainen nimi, vaihdoin lokakuussa 2007 nimeen Hulttion. Nimi kuvastaa varsin mainiosti meidän nelijalkaisia mönkijöitämme, jokainen koira on varsinainen hulttiotapaus, mutta kuitenkin niin rakastettava yksilö, että koira tekee tiimistämme vielä enemmän hulttion! Toivottavasti meidän hullunkurinen jengi pysyy vielä pitkään koossa ja voin jatkaa kisakentillä häpeämistä, kun omat turjakkeet keksivät taas jotain viihdykettä yleisölle.
Koko kennelin historian aikana mukana ovat aina olleet belgit ja jämttit. Mukana ovat olleet rotuina niin aussie kuin petittikin, mutta nämä kaksi rotua ovat ylitse muiden ja joihin aion tulevaisuudessa keskittyä, mutta se ei tarkoita etteikö meillä olisi muunkin rotuisia koiria.