BH TK1 HUKKAHARJAN ILMILIEKKI

Nimi: Hukkaharjan Ilmiliekki Kutsumanimi: Mila
Rotu: saksanpaimenkoira Väri: mustaparkki
Sukupuoli: narttu Rekisterinumero: VTR-0000
Syntymäaika: 19.12.2008 Ikä: 2 vuotta
Kasvattaja: Anna, Hukkaharjan Omistaja: donga, Hulttion & kasvattaja

» Rakennekuva 1 » Rakennekuva 2 » Rakennekuva 3 » Pääkuva 1 » Pääkuva 2 » Liikekuva


Kennelin oma Pelle Peloton

Mila tuli Annalta Hukkaharjasta eli samaiselta kasvattajalta josta Riti on. Anna on mielestäni yksi parhaimmista kasvattajista, joten on aina hienoa saada sieltä pentu. En ajatellut varsinaisesti hankkivani heti näinkään perään toista saksanpaimenta, mutta huomasin Annan ilmoituksen pentueesta ja jotenkin sitten päädyin tulokseen, että ehkä olisi sittenkin toisen saksalaisen paikka, kun Ritikin on mitä mahtavin kokonaisuus ja täyttänyt todellakin odotukset!

Mila on pienestä pitäen ollut kunnon pelle ja halunnut hassutella, mottona onkin, että elämästä tulee nauttia ja Mila nauttii koko kennelin puolesta! Milan mielestä elämän pitää olla elämää eikä mitään saa ottaa liian vakavasti. Huumorintajua löytyy ja viimeistään huomatessa kuinka siivottu talo onkin minuutissa kuin kaatopaikka, kun Mila innostuu leikkimään ja silloin sitä kiroaa sen sekunnin, mutta huomatessa Milan ilmeestä, että sillä on oikeesti hauskaa eikä se tarkoittanut sitä niin ei sille voi olla vihainen. Ehkä pitäisi vain mennä peilin eteen ja katsoa, että kuka ei saanut opetettua neidille sitä, että sisällä ei leikitä.. Milan mielestä ei ole väliä onko sisällä vai ulkona, autossa vai pellolla, koska kaikkialla voi leikkiä!

Mila ei pelkää mitään. Siksi on hyvä yhdistää sanat pelle ja peloton. Mikään mahti maailmassa ei saa tyttöä säikkymään ja vaikka joskus olisikin hyvä pitää varansa niin Mila töhöttää mennä eteenpäin ja katsoen taakse kuinka muut kennelin koirat pysähtyvät ja epäröivät jatkaa matkaa. Koska elämä on aina kivaa ja mahtavaa niin eihän maailmassa voi olla mitään pelottavaa! Yleensä Mila onkin se joka menee ensimmäisenä joka paikkaan ja muut tulevat perässä - jos tulevat. Mila ei ota tukea toisista vaan on itsenäinen menijä.

Vaikka tämä hupsu tapaus onkin välillä niin toivoton ja tuntuu, että sain Ritin vastakohdan ja välillä miettii, että mitä menin tekemään niin en tästä neidistä luopuisi mistään hinnasta. Mila tuo väriä arkeen ja on aina valmiina menemään ja tytön positiivinen asenne ja lämmin sydän sulattavat kenet vain! Milassa on myös potentiaalia kisakentille, ehkä osa kisoista menee pelleilyksi ja täysin milamaiseksi esitykseksi, mutta eihän elämää pidä ottaa vakavasti vaan pääasia, että on kivaa!


Sukuselvitys

i: vPVA BH Ek3 Hk2 Jk2 SchH2 TK3 RH-T A Fimera's Aggravate GSD ii: Alias von Ironwood
ie: Hadel's Enna
e. vFIN KVA BH SchH3 Hukkaharjan Haavemaailma ei. Clondice´s Acrossia
ee. Luca's Brisse


Sanalliset arvostelut

arvostelija - laatumaininta


Kilpailukalenterit

NÄYTTELY
30.12.2008 Freveria Suomen VNL Melia ERI1 PN2

PAIMENNUS
19.12.2008 Village Fox perusrata Anna 49 p. hyväksytty
10.01.2009 Hulttion A I donga 75 p. KUPI

PK-KOKEET
10.01.2009 Derribar PAKK Grizz 71 p. PAKK1

AGILITY
22.12.2008 Gendarme's MAXI I Kuunsirppi 03/40 vKUMA
07.01.2009 Redwick MAXI I Bee 02/30 vKUMA
10.01.2009 Hulttion MAXI I donga 05/30 vKUMA

TOKO
26.12.2008 Hulttion ALO Grizz 194 p. LKV 1. palkinto
27.12.2008 Remrock ALO Johanna 176 p. 1. palkinto

Kuvista

Mila on virtuaalikoira eikä kuvassa olevalla koiralla ole mitään tekemistä tämän virtuaalikoiran kanssa. Milan kuvista kiitos Anna Mannermaalle. Kuvissa esiintyy Mischaland's Gratzia. Mikäli omistat kuvassa olevan koiran etkä halua, että koirasi kuvat ovat virtuaalikoiralla, laita minulle sähköpostia (haarmun(at)gmail.com) jolloin poistan kuvat.